+358504010824 tero.linjama@gmail.com

Syysretkeilyä Keski-Suomessa

Syysretkeilyä Keski-Suomessa

Lokakuun alku on Keski-Suomessa jo hiljaista lintuaikaa – yleensä. Nyt lämpimät kelit ovat jatkuneet pitkään, vaikka muutamat yöpakkaset ovatkin tyhjentäneet puskat hyönteissyöjistä aika tehokkaasti.

Tämän syksyn yhtenä teemanani on ollut Keljonlahden rengastusaseman apumiehenä toimiminen. Lintuja on tullut käpisteltyä ja säpisteltyä enemmän tai vähemmän. On mukavaa ja mielenkiintoista katsella kädessä syksyisiä kerttuja, peukaloisia, tiaisia, niittykirvisiä ym. Kiitos tästä syksystä rengastajalle!

Toisena teemana on pitkästä aikaa ollut lokkien tarkkailu Mustankorkealla. Lokkeja houkuttelevana kaatopaikkanahan Jyväskylän jäteasema on aika onneton. Siellä nähdään parhaimmillaan vain noin 800, kun Tarmpereella saati Ämmässuolla päästään kymmenkertaiseen määrään. Mielenkiintoisia lokkeja nähtiin tasan yksi, eikä se kuulunut pinnamielessä kiinnostaviin harmaalokkeihin. Kysessä oli hauskan näköinen 1-kv selkälokki.

Kohta lokkien katselu loppuu, kun sekajäte viedään Viroon ja Ruotsiin poltettavaksi.

Kolmantena teemana ovat olleet tuulipuistoselvitykset. Kolmena päivänä aamuvarhaisesta olen vaihtanut asemapaikkani Saarijärvelle muutaman mäen lakialueille, kerran yhden pellon kulmalle.

Staijijaksojen parhaimmistoa edustaa kiva hanhimuutto. Staijipaikkani osui juuri sadealueen reunalle. Tuona päivänä muutti myös nuori muuttohaukka. Mielestäni havainnot osoittavat, että jopa keskellä metsää, jossa horisontti on keskimäärin kilometrin päässä ja sektori alle 180 astetta, voi nähdä lintuja.
Staijiteeman parhain havainto oli kuitenkin taigauunilintu, joka saapui pellon keskellä olevaan metsäsaarekkeeseen parin hippiäisen kera.
Hetken inistyään korkealla kuusessa lintu laskeutui kivasti terttuseljan punaisten marjojen viereen, silmieni korkeudelle. Kameran akku oli tyhjä, samoin vara-akku.

Tämän päivän linturetki ei kuulunut mihinkään noista kolmesta teemasta. Lähdin lyhyehkölle retkelle sairaslomalla olevan kaverin kanssa. Laukaa toimii tähän aikaan vuodesta aika hyvin. Siellä on peltoja ja muuttoreittiäkin.

Muuttoa ei varsinaisesti mennyt, joten jatkoimme Kangaskylän pelloille. Siellä koin tämän vuoden harmittavimman takaiskun. Eihän näistä tietenkään saisi puhua, mutta kismittää niin…

Olimme hiljalleen tekemässä lähtöä, kun kauempaa kuului västäräkkimäistä, kirkasta, hieman helähtävää tslirv-kutsuääntä, Lintu tuli lähemmäs ja ryhtyi kuulostamaan enemmän varpuselta, joskin tosi oudolta sellaiselta. Tuli niin sanottu ”rarifiilis”, eli ääni, jota en ollut koskaan kuullut, mutta joka muistutti etäisesti jotain.

Löysin linnun havaintopisteemme päältä. Se oli pienehkö lintu, joka lensi aaltoillen, pyrstö varpuseksi pitkähkö, ehkä alapuolelta (pyrstön reunoista) vaaleahko. Hetkessä lintu ohitti havaintopisteen ja painui peltojen päällä kauas kohti pohjoista, yli pajutiheikön.

Kaivoin heti Xeno-cantosta lajin, johon ääni mielestäni parhaiten passasi. Laitoin soimaan ja juuri samalta se kuulosti, eli pikkupajusirkulta. Tämän totesimme ystäväni kanssa ja lähdimme hieman sekavin tuntein ajelemaan takaisin Jyväskylään. Aina ei voi onnistua.

1 Comment

Submit a Comment