+358504010824 tero.linjama@gmail.com
Sunnuntain raripäivä, pohjansirkku, isokirvinen ja turturikyyhky

Sunnuntain raripäivä, pohjansirkku, isokirvinen ja turturikyyhky

Rallin jälkeisissä tunnelmissa ajattelin kompata aamutuimaan kotini, Jyväskylän keskustan, lähellä olevat puistot. Kävelin vanhan hautausmaan kulmaan, kun sankarihaudoilla kuului viereisestä koivusta ”tsik”. Puussa kökötti sirkku. Tsekkasin kuitenkin, sillä keltasirkku ei keskustan puistoissa ole kovin tavallinen näky. Yläperä oli punertavanruskea, mutta pari valkoista peitinhöyhenten juovaa ja pään kuvioinnit, kuten voimakas silmäkulmanjuova silmän takana sekä ohuehko, tyveltä vaaleanpunainen nokka vetivät heti pohjansirkun suuntaan. Pian lintu kääntyi hieman, paljastaen punertavaviiruiset kupeetkin kunnolla. Hieno havis! Tämä mielenkiintoinen laji taantuu muiden itäisten sirkkujen tapaan vielä rariteetiksi minun elinaikanani. Tein paikallisessa whatsup-ryhmässä hälyn ja varmuuden vuoksi soitin vielä vuodenpinnoja yhdistyksemme alueella tänä vuonna kerääville. Reilussa kymmenessä minuutissa paikalla oli jo porukkaa, jotka havaitsivat paikalla tsik-sirkun. Näkyville ei pohjansirkkua enää saatu. Hyppäsin IVan ja KOl autoon ja pyysin kyytiä eiliselle Laukaan Kangaskylän isokirvispaikalle, jossa ei näköjään ollut lisäksemme muita harrastjia. Isokirvinen ei näköjään ollut muita kiinnostanut. Komppasimme samaisen peltosaran, josta linnun eilen löysimme. Kesken kaiken tuli puhelu Kuukasojanaukean lähettyviltä löytyneestä turturikyyhkystä. Vuodenpinnaajien veri olisi vetänyt välittömästi löydön perään, mutta minä halusin vielä jatkaa muutaman minuutin. Se kannatti, sillä isokirvinen pomppasi lentoon likimain metrilleen samasta paikasta kuin eilen. Sain siitä kuvia, josta käy ilmi pyrstön reunasulkien valkoisen määrä, pyrstön pituus ja alapuolen kuviointi. Heikosti näkyy myös nokan muoto, mutta silmäkulmanjuova on voimakas silmän takana, mikä viittaa isokirviseen. KOl sai kännykällään myös äänitteen, joka vastaa täysin isokirvistä, eikä sovi mongoliankirviseen. Tässä on vielä Olkion äänittämä ja minun käsittelemä äänite http://soundsfromnature.com/wp-content/uploads/2015/09/Isokirvinen_Laukaa_kangaskylä_WP_20150920_10_35_38_Pro.mp3 Ja spektri, jossa vasemmalla Laukaan lintu, keskellä isokirvinen, oikealla mongoliankirvinen. Spektristä näkyy M-mallinen säkeen muoto, jossa on kaksi huippua, eikä yksi. Harmoniset äänet lähtevät samalta kohdalta. Myös äänen pituus viittaa isokirviseen. Ja sitten jatkettiin välittömästi kohti kolmatta rariteettia, eli Jyväskylän Kuukasojan peltojen lähettyviltä löytynyttä turturikyyhkyä. Paikalla oli ASy ja toisessa...